|
||||||
Anglo-Nordic jatkoi kasvuaan Helsinki (Kirjakauppalehti 3-2000 - Arto Suninen) Viimeksi päättyneellä tilikaudella Anglo-Nordic kasvatti liikevaihtoaan 20 prosentilla. Se merkitsee hurjan vauhdin jatkumista, sillä aikaisemmalla kaudella yhtiössä päästiin yli 50 prosentin lisäykseen. Yhtiön liikevaihto oli lähes 430 miljoonaa markkaa. Kasvu haettiin entisen kokoisella porukalla, 83 henkilöllä. Käytännössä tämä merkitsee tuottavuuden nousua. Siitä henkilöstö sai osansa korkeampina palkkoina. Niihin käytetty raha lisääntyi myös parillakymmenellä prosentilla. Käyttökate aleni Kasvu rasitti jonkin verran Anglo-Nordicin käyttökatetta. Siinä päästiin lähelle kuutta prosenttia. Markkoina käyttökatetta jäi yli 25 miljoonaa markkaa. Katteen heikkeneminen johtunee kolmesta syystä. Ensinnäkin yhtiön ainekustannukset olivat nousussa. Toisena syynä oli edellä mainittu palkitseminen. Kolmanneksi kilpailu tuntuu kiristyneen. Anglo-Nordic olisi ehkä kasvanut vieläkin enemmän. Se näyttää kuitenkin vähentäneen velaksimyyntiään. Yhtiön myyntisaamiset nimittäin putosivat yli kymmenellä miljoonalla markalla. Käyttökatteesta riitti hyvin liikevoittoon. Anglo-Nordicin tekemät suunnitelman mukaiset poistot olivat alle viisi miljoonaa markkaa. Yhtiön kuluva omaisuus onkin suurimmalta osin rakennuksissa. Niihin mahtuu Kauklahdessa olevien toimitilojen lisäksi arvokiinteistö Westendissä. Viimeksi mainitusta ei tilikaudella poistoa tehty. Se onkin taseessa arvoltaan vain 1,9 miljoonaa markkaa tontteineen. 20 miljoonan markan liikevoitto riitti erinomaisesti korkokulujen maksuun. Niihin hupeni 1,8 miljoonaa markkaa, mutta ne olivat alenevat. Rahoittajia enemmän Anglo-Nordic maksoi yhteiskunnalle veroina. Ne vähensivät tilikauden voittoa reilusti yli viidellä miljoonalla markalla. Rahat jätettiin yhtiöön Yli 13 miljoonan markan voitosta huolimatta Anglo-Nordicin omistajat eivät ole ahneita. Dave, Leo-Dan, Kenneth ja Hemo Benskyn sekä Martin Simbergin muodostama hallitus päätti esittää osinkoihin vain miljoona markkaa. Koska ahneutta ei ole ollut aikaisemminkaan, niin yhtiön omat pääomat nousivat 40 miljoonaan markkaan. Johto ei ole edes tehnyt eläkejärjestelyjä yhtiön kautta, vaan he tyytyvät normaalin työeläkkeeseen. Toisaalta yhtiö ei ole ollut kitsaskaan. Lahjoituksiin heltisi yli sata tuhatta markkaa. Lahjoitussumma kuitenkin enemmän kuin puolittui aikaisemmasta. Vakavaraisuudessa selvä parannus Koska omistajat jättivät rahat yhtiöön, tase muuttui selvästi vahvemmaksi. Yhden tilikauden osalle parannukset ovat merkittäviä. Vakavaraisuus hipoi jo 60 prosenttia, kun vuotta aiemmin liikuttiin vähän päälle 40 prosentissa. Huomattavaa on, ettei muutos johdu omaisuuden myynnistä saaduista voitoista. Kun rahaa tuli sisään, niin maksuvalmiuskin nousi. Sitä mittaava quick ratio, QR, ylitti yhden. Maksuvalmiuden nousu ei vielä viittaa suurempiin investointeihin, mutta jos sama meno jatkuu, niitä joudutaan tekemään. Jos ei tehdä, niin Anglo-Nordicista voi tulla lähi vuosina muita rahoittava yhtiö. Tähän viittaa myös velkojen ja liikevaihdon välinen suhde. Se on vaivaiset kahdeksan prosenttia. Tase hallinnassa Anglo-Nordic on kasvustaan huolimatta kyennyt hallitsemaan taseensa loistavasti. Kun kasvavalla yhtiöllä taseen loppusumma pienenee, se tarkoittaa pääomien käytön ja tuoton osaamista. Yhtiön taseen loppusumma pieneni 13 prosentilla. Tästä syystä Anglo-Nordicin kohdalla joutuu heittämään romukoppaan vanhan tulkinnan. Se mukaan tase kasvaa vain tulevaisuuteensa luottavalla yrityksellä. Yhtiön toiminta muuttui vähemmän pääomia vaativaksi varastojen hallinnalla ja saamisten vähentämisellä. Koska yhtiön omat pääomat vain lisääntyivät, seurauksena oli vieraiden pääomien, velkojen maksaminen. Vaikka edullinen pitkäaikainen velka lisääntyikin hallitusti, niin lyhytaikainen velkamäärä puolittui. Tilikauden lopussa sitä oli enää 26 miljoonaa markkaa. Suurimpana tekijänä oli ostovelkojen jyrkkä pudotus, eli Anglo-Nordicilla riitti rahaa käteiskauppaan. Kuluvalle tilikaudelle odotetaan positiivisesta trendistä johtuen vieläkin parempaa tulosta.
|
||||||