logo.gif (21112 bytes)

Etusivu



Libri-Logistiikka tuplasi liikevoittonsa

Helsinki (Kirjakauppalehti 3/2000 - Arto Suninen) Libri-Logistiikasta on tullut Gummerus-konsernin kasvun veturi. Kaiken lisäksi tämä on tapahtunut jatkuvasti kannattavammalla tavalla. Viime vuoden luvut näyttävät kaikki olevan suunnaltaan hyviä.

Vaikka liikevaihto ei nyt niin hirveästi kohonnutkaan, niin kannattavuus ja tuottavuus nousivat senkin edestä. Aikaisemmin yhtiössä tehtiin 212 miljoonan markan liikevaihdolla vajaan miljoonan markan liikevoitto. Viime vuonna päästiin vain 5 miljoonaa markkaa suuremmalla liikevaihdolla kaksinkertaiseen liikevoittoon.

Liikevaihdon vähäinen kasvu on silmänlumetta. Libri-Logistiikan tehtävänä onkin olla tehokas, ja se näkyy huikeasti kohonneiden volyymien kautta.

Kirjojen osalta yhtiön viime vuoden volyymi oli yli 11 miljoonaa kappaletta. Näiden lisäksi liikkui melkein 27 miljoonaa uutta tuotetta. Volyymikasvu kirjoilla oli lähes 13 prosenttia, kiitos Valittujen Palojen sekä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon. Ne siirsivät jakelunsa Libriin.

Yhtiön yritysmyynti säilyi laajuudeltaan ennallaan. Kirjakaupoille, tavarataloille ja marketeille meni vähän päälle 6 miljoonaa kirjaa. Kuluttajamyynnin toimittamissa kirjoissa tapahtui 18 prosentin lisäys. Yhtiön varastopalveluissa kirjojen kappalemääräinen kasvu oli huikeat 88 prosenttia.

Logistiikan tehokkuus nosti käyttökateprosenttia puoli prosenttia, mutta suhteellinen nousu oli merkittävä. Selvimmin tulosparannukseen vaikuttivat aineiden, tavaroiden ja ulkopuolisten palvelujen ostojen markkamääräinen aleneminen. Kun niissä käytettiin rahaa yli 5 miljoonaa markkaa vähemmän, Libri-Logistiikalla oli historiansa menestyksekkäin vuosi.

Yhtiön maksetut ja saadut korot menivät lähes päittäin, jolloin liikevoitto meni veroilla vähennettynä tuloslaskelman viimeiselle riville. Sinne jäi lähes 1,5 miljoonaa markkaa. Hallitus esitti, ettei osinkoja makseta.

Miinus investoinnit

Voittojen jättäminen taseeseen paransi osaltaan Libri-Logistiikan vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja vähensi velkojen suhdetta liikevaihtoon.

Oma osansa oli investoimattomuudella. Yhtiö veti monen rakennusvuoden jälkeen henkeä. Itse asiassa Libri-Logistiikka teki disinvestointeja, joista kertyi kassavirtaa noin 900.000 markkaa.

Koska kassavirta oli selvästi positiivinen, sitä käytettiin velkojen maksamiseen. Käytännössä Libri-Logistiikan pitkäaikainen vieras pääoma maksettiin kokonaan pois. Lyhytaikainenkin velka aleni selvästi.

Kun yhtiö näkee voimakkaan kasvun jatkuvan tänäkin vuonna, niin tunnusluvut jatkavat nousuaan. Samalla on helpompi palauttaa kustantajien luottamus, joka horjui asiakasjärjestelmän käynnistämisestä johtuneista ongelmista.

Tunnusluvut